Verohallinto antoi helmikuun lopulla uuden ohjeen koskien perintö- ja lahjaverotusta kansainvälisissä tilanteissa. Ohjeen tarkoituksena on yhdenmukaistaa kansainvälisiä tilanteita koskevien oikeussääntöjen soveltamiskäytäntöä perintö- ja lahjaverotuksessa. Edelliseen ohjeeseen verrattuna uudessa ohjeessa on muutettu Yhdysvalloista saatujen perintöjen verotusta koskevaa ohjeistusta.

Ohjeistusta muutettiin KHO:n annettua päätöksensä tapaukseen 2014:9. Tapauksessa Suomessa asuva Suomen kansalainen oli saanut perintöä Yhdysvaltojen kansalaiselta, joka asui pysyvästi Yhdysvalloissa, missä myös hänen jäämistöomaisuutensa sijaitsi Suomen ja Amerikan Yhdysvaltojen perintöverotusta koskevassa verosopimuksessa (18/1952) tarkoitetulla tavalla.

Verosopimuksen IV artiklan mukaan Suomen veroviranomaisen on jätettävä verotuksessa lukuun ottamatta jäämistöomaisuus silloin, kun muualla kuin Suomessa asuva perinnönjättäjä oli kuolinhetkellään Yhdysvaltain kansalainen tai, kun hänellä oli siellä kotipaikka. Näin ollen Suomella ei ollut KHO:n tapauksessa verosopimuksen mukaan lainkaan verotusoikeutta kyseiseen omaisuuteen, vaikka sisäisen lainsäädäntö olisikin mahdollistanut perintöosuuden verottamisen. Koska verosopimuksen määräykset menevät sisäisen lainsäädännön edelle, KHO katsoi, ettei Suomella ole oikeutta verottaa perintöosuutta.

Aikaisemmassa oikeuskäytännössä on katsottu, että Suomella olisi oikeus verottaa koko perintö siinäkin tapauksessa, että jäämistö sijaitsee Yhdysvalloissa. Tällöin Suomessa maksettavaksi tulleesta verosta vähennettäisiin Yhdysvalloissa siellä sijaitsevan omaisuuden perusteella maksettavaksi tulleet verot verosopimuksen V artiklan mukaisesti. Sama kanta on ilmaistu myös Verohallinnon julkaisemassa Kansainvälisen verotuksen käsikirjassa.

KHO:n päätöksen ja Verohallinnon päivitetyn ohjeen myötä oikeustila on selvä, eikä Suomella ole oikeutta verottaa perintöä em. tapauksissa – vaan Suomen ulkopuolella sijaitseva omaisuus on vapautettu perintöverosta täällä, eikä sitä oteta ollenkaan huomioon verotuksessa. Ohjeen mukaan perintöveroa tulee kuitenkin maksaa Suomessa sijaitsevasta jäämistöosuudesta. Ohjeessa on viitattu verosopimukseen, jonka III artiklassa on tyhjentävästi lueteltu, missä omaisuuden katsotaan sijaitsevan. Jollei omaisuuden katsota verosopimuksen mukaan nimenomaisesti sijaitsevan Suomessa, sen katsotaan sijaitsevan Yhdysvalloissa, jolloin Suomi ei voi edellä todetusta johtuen verottaa perintöosuutta.

Velkojen kohdistamisesta ohjeessa todetaan, että perinnönjättäjän veloista ja pesän vähennyskelpoisista kuluista vähennetään se osuus, jonka Suomessa veronalaisten varojen arvo muodostaa koko jäämistön arvosta. Vähennys koskee siis vain tilanteita, joissa omaisuus ei sijaitse kokonaan Suomen ulkopuolella. Perintöverojen vähentäminen kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi on Yhdysvaltain veroviranomaisen velvollisuutena siltä osin, kuin omaisuudesta maksetaan perintövero Suomessa sillä perusteella, että se sijaitsee täällä. Näin ollen Suomeen täällä sijaitsevasta omaisuudesta maksettu perintövero jää lopulliseksi, ja hyvitys maksetusta verosta tulisi ottaa huomioon Yhdysvaltojen verotuksessa.

Verohallinnon ohje kokonaisuudessaan on osoitteessa https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/47858/perinto_ja_lahjaverotus_kansainvalisiss3/

Kiinnostuitko - ota yhteyttä

Fiscalesin veroasiantuntija Karri Nieminen
Karri Nieminen
Puh. +358 44 757 2222