Fiscales
Valikko

Omistusjärjestelyt ja yritysrakenteen muutokset toiminnan aikana

Yrittäjän ja hänen yrityksensä elinkaaren aikana tulee vastaan uusia tilanteita ja olosuhteet muuttuvat. Yritystoiminnan alussa hyväksi havaittu toimintamuoto ei välttämättä tällöin enää vastaakaan näitä muuttuneita olosuhteita. Sen lisäksi, että voi tulla tarve muuttaa yritysmuotoa tai yritysrakennetta, voidaan muuttaa omistuspohjaa, joko ottamalla uusia osakkaita tai muuttamalla vanhojen osakkaiden omistusosuuksia.

Näillä muutoksilla voi olla huomattava vaikutus sekä yrityksen että sen omistajien verotukseen ja oikeudellisiin suhteisiin. Vaikutukset voivat olla heti voimaan tulevia tai niiden vaikutus voi realisoitua vasta myöhemmin vuosien kuluttua. Tästä syystä asiantuntijan käyttäminen on näissä muutostilanteissa ehdottoman tärkeää. Näin huomioidaan sekä nykyhetki että tulevaisuus. Vaikka tulevaisuutta ei voikaan ennustaa, on erilaisten vaihtoehtojen kartoittaminen jo etukäteen mielekästä. Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi näissä muutostilanteissa.

Ota yhteyttä

Nimi
Sähköposti
Puhelinnumero
Viesti
Kirjoita alla näkyvät merkit tekstikenttään