Ennakkoratkaisuhakemus

Ennakkoratkaisuhakemuksella yritys ja yhteisö voi selvittää veroviranomaisen kannanoton johonkin tiettyyn toimenpiteeseen jo ennen toimenpiteen toteuttamista. Ennakkoratkaisu on sitova päätös siitä, miten Verohallinto menettelee yksittäisessä veroasiassa verotusta toimittaessaan. Hakemalla ennakkoratkaisun voidaan välttyä ikäviltä jälkikäteisiltä tulkintaerimielisyyksiltä verottajan kanssa.

Ennakkoratkaisuhakemus on käyttökelpoinen väline myös yksityishenkilölle, kun suunnitellaan sellaisia toimenpiteitä, joilla on olennainen taloudellinen merkitys, tai verotuksen vaikutus toimenpiteeseen on tulkinnanvarainen. Ennakkoratkaisun voi saada mm. tuloveroa, arvonlisäveroa, varainsiirtoveroa tai perintö- ja lahjaveroa koskien. Ennakkoratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla ja hakijan lisäksi valitusoikeus on myös veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä.

Myös Keskusverolautakunta voi antaa ennakkoratkaisun tulo- ja arvonlisäverotuksesta, kun asia on periaatteellisesti merkittävä tai kun päätös edistää verotuskäytännön yhtenäisyyttä. Keskusverolautakunta voi antaa ratkaisun myös muun painavan syyn takia, esimerkiksi silloin, jos intressin suuruus on verovelvollisen kannalta merkittävä.

Ennakkoratkaisuhakemuksen käsittelylle ei ole säädetty erityistä määräaikaa, mutta Verohallinto pyrkii käsittelemään hakemukset mahdollisimman pian. Kuitenkin johtuen Verohallinnon vaihtelevista käsittelyajoista ja 30 päivän valitusajasta, lainvoimainen ennakkoratkaisu on mahdollista saada noin 2-4 kuukaudessa. Jos ennakkoratkaisuhakemukseen annetusta päätöksestä valitetaan, voi prosessissa kestää jopa muutamia vuosia. 

Muut hakemusasiat

Arvonlisäverotuksessa voi hakea myös maksutonta kirjallista ohjausta yksittäiseen arvonlisäveroasiaan. Tällöin tulee kuitenkin ottaa huomioon, että kirjalliseen ohjaukseen ei voi hakea muutosta valittamalla.

Ennakkoratkaisuhakemuksen ja kirjallisen ohjauksen lisäksi yhteisö tai elinkeinoyhtymä voi hakea Verohallinnolta poikkeuslupaa tappioiden vähentämiseen, jos osakeyhtiön tai osuuskunnan osakkeista tai osuuksista yli puolet on vaihtanut omistajaa muuten kuin perinnön tai testamentin vuoksi. Hakemuksessa on osoitettava, että poikkeusluvan myöntämisen edellytykset täyttyvät.

Ennakkoratkaisun hakeminen

Ennakkoratkaisuhakemus on tehtävä kirjallisesti, mutta muutoin hakemus voi olla vapaamuotoinen. Hakemuksessa tulee esittää mahdollisimman tarkasti ja yksilöidysti se verotusta ja suunniteltua liiketoimea koskeva kysymys, johon päätöstä haetaan. Yleisluontoisiin kysymyksiin ei voi saada sitovaa ennakkoratkaisua. Esimerkiksi pelkästään omaisuuden käypää arvoa koskeviin kysymyksiin ei anneta ennakkoratkaisua.

Lähtökohtaisesti ennakkoratkaisun hakijana tulee olla se, jonka verotusta hakemuksessa esitettävä kysymys koskee. Tähän on kuitenkin verolajikohtaisia poikkeuksia. Esimerkiksi lahjaveroa koskevaa ennakkoratkaisua voi hakea sekä lahjanantaja että lahjansaaja. Myös määräajat hakemuksen jättämiselle vaihtelevat verolajikohtaisesti. Ennakkoratkaisuhakemukseen annettu päätös on maksullinen.

Jos intressin suuruus on verovelvollisen kannalta merkittävä tai järjestelyyn liittyy tulkinnanvaraisia seikkoja, on ennakkoratkaisun hakeminen erittäin suositeltavaa. Usein suunnitelluilla toimenpiteillä ja järjestelyillä on vaikutuksia sekä yrityksen että sen omistajan verotukseen, joten ennakkoratkaisua saatetaan hakea samassa yhteydessä molemmille osapuolille.

Ennakkoratkaisuhakemus – Kysy lisää tai pyydä yhteydenotto, vastaamme ripeästi

Uuden asiakkaan ensimmäisen toimeksiannon vähimmäisveloitus on 1000,00 euroa sisältäen yleiskululisän. 

Kun lähetät lomakkeen, voimme olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystietosi käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja tietoturvallisesti, tietosuojaselosteessamme kuvatulla tavalla.
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Fiscalesin tax manager Nico Fontanili
Nico Fontanili
tax manager
+358 50 540 1635