Koronatilanteen aiheuttamat haasteet

AUTAMME KORONATILANTEESEEN LIITTYVISSÄ TALOUDELLISISSA HAASTEISSA

Koronatilanteen vuoksi osa Suomen ja maailman taloudesta on pysähtynyt, mikä on aiheuttanut suurelle osalle yrityksistä taloudellisia vaikeuksia. Vaikka toimintaympäristö on muuttunut hyvin haasteelliseksi, yritysten on mahdollista useimmiten selvitä vaikeasta tilanteesta ilman pysyviä vaurioita nopeiden ja oikein kohdistettujen toimenpiteiden avulla. Tässä keskeistä on yhtiön taloudellisen tilanteen kokonaiskuvan ymmärtäminen.

YRITYKSEN TALOUSTILANTEEN KARTOITUS

Meillä Fiscaleksessa on vuosikymmenten kokemus yritysten talous- ja veroasioiden hoitamisesta. Me autamme asiakkaitamme ymmärtämään yrityksen tilanteen ja selvittämään tarvittavat sopeuttamis- ja tervehdyttämistoimet. Käymme asiakkaidemme kanssa läpi esimerkiksi yrityksen kustannuspuolen ja siihen liittyvä leikkausmahdollisuudet. Lisäksi kartoitamme yrityksen kassavirran riittävyyden ja sen parantamiseksi tehtävissä olevat toimenpiteet.

NEUVOTTELUT VELKOJIEN KANSSA

Mikäli kassavirta ei riitä kaikkien velkojen maksuun, tulisi velkojiin ottaa yhteyttä mahdollisimman pian ja selvittää mahdollisuus sopia maksuajasta. Monesti vapaaehtoisesti tehtävä maksuajan lykkäys tai maksujärjestely on sekä velallisen että velkojan intressin mukaista. Autamme tarvittaessa asiakkaitamme näissä neuvotteluissa velkojien eli esimerkiksi pankin kanssa. Muutokset velkasuhteeseen on aina suositeltavaa tehdä kirjallisesti.

RAHOITUSKEINOJEN SELVITTÄMINEN

Yrityksille on tarkoitus tarjota uudelleen kustannustukea joulukuun lopulta alkaen ja esimerkiksi Finnveralta on saatavilla takauksia pankeilta otettaviin lainoihin. Autamme asiakkaitamme näiden eri rahoituskeinojen selvittämisessä ja myös rahoitushakemusten teossa.

VEROTUKSEN AJANTASAISUUS

Kokeneet veroasiantuntijamme varmistavat, että asiakkaamme hyötyvät kaikista kassavirtatilannetta helpottavista verosäännöksistä. Yrityksen ennakkoverojen määrää tulee muuttaa heti, kun tuloksen arvioidaan muodostuvan kuluvana verovuotena aiemmin arvioitua alhaisemmaksi. Lisäksi muun muassa verojen maksujärjestelyn hakemisella ja arvonlisäveron kassavirtavaikutuksen optimoinnilla on mahdollista parantaa kassavirran riittävyyttä. Koronatilanteella on lisäksi vaikutusta muun muassa kansainvälisiin komennuksiin ja siten komennustyöntekijöiden sekä yrityksen verovastuihin. Lisäksi muuttunut taloudellinen tilanne voi nostaa esiin tarpeen tarkistaa konsernin siirtohinnoitteluratkaisujen ajantasaisuus. Veroasiantuntijoidemme laajan osaamisen avulla jokaiseen tilanteeseen on löydettävissä kestävä ratkaisu.

YRITYSSANEERAUKSEN HYÖTYJEN ARVIOINTI, TILINTARKASTAJAN LAUSUNNOT JA SELVITYSMIEHEN TOIMET

Mikäli taloudellisia vaikeuksia ei saada selätettyä vapaaehtoisten neuvottelujen kautta, on hyvä pohtia lakisääteisen yrityssaneerauksen sopivuutta kyseiseen tilanteeseen. Yrityssaneerauksesta välittömästi saatava etu on velkojen perintäkielto. Yrityssaneeraukseen hakeutumisessa ajoitus on tärkeää ja sen toimivuus juuri kyseisen yrityksen tilanteeseen tulisi selvittää ajoissa. Tässä tilannekartoituksessa pystymme auttamaan asiakkaittamme hyvin laajan taloudellisen osaamisemme avulla.

Annamme lakisääteiseen yrityssaneeraukseen liittyviä auktorisoidun tilintarkastajan lausuntoja ja hoidamme selvitysmiehen toimia.

NEUVONTA KORONATILANTEISIIN LIITTYVISSÄ HAASTEISSA

Autamme sinua löytämään oikeat ratkaisut koronavirusepidemian aiheuttamiin taloudellisiin vaikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Voit olla suoraan yhteydessä asiantuntijaamme Erja Valtareen, p.+358 500 789 220.

 

Koronatilanteen aiheuttamat haasteet – Kysy lisää tai pyydä yhteydenotto, vastaamme ripeästi

Uuden asiakkaan ensimmäisen toimeksiannon vähimmäisveloitus on 1000,00 euroa sisältäen yleiskululisän. 

Kun lähetät lomakkeen, voimme olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystietosi käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja tietoturvallisesti, tietosuojaselosteessamme kuvatulla tavalla.