Fiscales

Fiscales Oy on verotuksen, yhtiöoikeuden, laskentatoimen ja yrityskauppojen osaava ja vastuullinen asiantuntija.

Valikko

Uutiskirje 6.5.2015

Siirtohinnoittelun perusasioita

Siirtohinnoitteluun liittyvät kysymykset ovat olleet vahvasti läsnä julkisessa verokeskustelussa viime aikoina. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan samaan konserniin kuuluvien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua. Kyse voi olla esimerkiksi konserniyhtiöiden välisestä tavaroiden ja palveluiden kaupasta, aineettoman omaisuuden hyödyntämisestä maksettavista korvauksista tai rahoitustoimenpiteistä. Siirtohinnoittelulla voidaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, missä valtiossa konserni näyttää verotettavaa tuloa, tai tasaamaan konserniyhtiöiden tulosta, mutta siirtohinnoittelua koskevaa sääntelyä tulee noudattaa myös puhtaasti kotimaisissa järjestelyissä.

Siirtohinnoittelussa tulee lähtökohtaisesti noudattaa markkinaehtoperiaatetta eli hinnoitella konserniyhtiöiden väliset transaktiot siten, kuin ne olisi voitu hinnoitella kahden toisistaan riippumattoman yrityksen välisissä liiketoimissa. Näin ollen hinnan, toimitus- ja maksuehtojen, vaadittavien vakuuksien sekä riskien jakautumisen tulee noudatella vastaavia ehtoja kuin riippumattomien osapuolten välillä. Laissa todetaan myös, että yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisissä toimissa on niin ikään noudatettava markkinaehtoista hinnoittelua. Markkinaehtoisen hinnoittelun vaatimuksella pyritään varmistamaan, että tulot ja menot jakautuvat etuyhteysyritysten välillä asianmukaisesti.

Jos verovelvollisen ja häneen etuyhteydessä olevan osapuolen välisessä liiketoimessa on sovittu ehdoista tai määrätty ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu, ja verovelvollisen elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan verotettava tulo on tämän johdosta jäänyt pienemmäksi tai tappio on muodostunut suuremmaksi kuin se muutoin olisi ollut, lisätään tuloon määrä, joka olisi kertynyt ehtojen vastatessa sitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu (VML 31 §). Tällaisen siirtohinnoitteluoikaisun seurauksena verotus toimitetaan ikään kuin liiketoimi olisi toteutettu markkinaehtoista hinnoittelua ja muita ehtoja noudattaen. Tältä osin on syytä huomata ja tiedostaa, että siirtohinnoitteluoikaisu voidaan tehdä riippumatta siitä, onko markkinaehtoperiaatteesta poikettu tahallisesti vai tahattomasti, ja sitä voidaan soveltaa sekä puhtaasti kotimaisiin että rajat ylittäviin transaktioihin.

Siirtohinnoitteluoikaisun edellytyksenä on, että osapuolet ovat säännöksen tarkoittamalla tavalla etuyhteydessä toisiinsa. Etuyhteys on olemassa mm. silloin, jos liiketoimen osapuolella on toisessa osapuolessa määräysvalta tai jollakin kolmannella taholla on määräysvalta molemmissa liiketoimen osapuolissa. Määräysvaltasuhde voi perustua yli 50 prosentin omistukseen tai oikeuteen nimittää yli 50 prosenttia jäsenistä osapuolena olevan yhtiön hallitukseen.

Verovelvollinen voi olla velvollinen laatimaan myös erityisen siirtohinnoitteludokumentaation. Siirtohinnoittelun dokumentointivelvoite koskee yksinomaan sellaisia etuyhteydessä tehtyjä oikeustoimia, joissa toisena osapuolena on ulkomaalainen. Siirtohinnoitteludokumentaatio sisältää mm. kuvauksen liiketoiminnasta ja etuyhteyssuhteista, tiedot etuyhteysyritysten kesken tehdyistä liiketoimista, toiminto- ja vertailuarvioinnit sekä kuvauksen siirtohinnoittelumenetelmästä ja sen soveltamisesta. Pieniltä ja keskisuurilta yhtiöiltä ei kuitenkaan edellytetä siirtohinnoitteludokumentaation laatimista.

Siirtohinnoittelussa voidaan soveltaa erilaisia hinnoittelumenetelmiä. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa siirtohinnoittelumenetelmiä on jaoteltu kahteen ryhmään: liiketoimimenetelmiin sekä ns. profit-menetelmiin. Yksittäisessä tapauksessa tulee siirtohinnoitteluohjeiden mukaan soveltaa kyseisessä tapauksessa sopivinta menetelmää. Sovellettavaksi voivat tulla esimerkiksi markkinahintavertailumenetelmä, jälleenmyyntihintamenetelmä, kustannusvoittolisämenetelmä, liiketoiminettomarginaalimenetelmä tai voitonjakamismenetelmä.

Yksi keskeisimmistä siirtohinnoitteluun liittyvistä kysymyksistä on lainojen ja korkojen hinnoittelu konsernissa. Konsernin sisäisin lainajärjestelyin ja korkoa lainoista perimällä voidaan pyrkiä siirtämään voittoa verotukselliselta ilmastoltaan lempeisiin valtioihin. Lainojen ja korkojen osalta joudutaan kuitenkin niin ikään noudattamaan siirtohinnoittelusäännöksiä. Lainan tulisi nimensä mukaisesti olla vierasta pääomaa, ja lisäksi perityn koron tulisi olla markkinaehtoinen. Myös Suomessa on otettu 1.1.2013 käyttöön korkojen vähennysoikeutta rajoittavat säännökset kansainvälisen voitonsiirron rajoittamiseksi.

Jokin konsernin yhtiöistä saattaa myös toimia erilaisten konsernipalveluiden tuottajana muille konserniyhtiöille eikä sillä ole muuta varsinaista toimintaa. Konsernipalveluita voivat olla mm. hallinto-, palkka- ja taloushallinto, markkinoinnin tukipalvelut, IT-tukipalvelut sekä henkilöstöhallinnon palvelut. Näistä palveluista konserniyhtiön tulisi veloittaa toisilta konserniyhtiöiltä markkinaehtoinen korvaus. Palveluita ostavan konserniyhtiön näkökulmasta arvioitavaksi tulee se, missä määrin palvelu on hyödyttänyt palvelunsaajaa ja mitä voidaan pitää sellaisena hintana, jonka riippumaton yhtiö maksaisi vastaavanlaisesta palvelusta. Palveluntarjoajan näkökulmasta palveluveloituksen tulee taas olla sellainen, että hinta kattaa tuottamisesta aiheutuneet kulut ja sisältää riittävän voittolisän.

Siirtohinnoittelun näkökulmasta myös erilaiset immateriaalioikeuksista eli aineettomista oikeuksista saadut korvaukset, mm. rojaltit ja lisenssimaksut, ovat keskeisessä asemassa, koska erityisesti immateriaalioikeuksiin voi liittyä merkittäviä tulevaisuuden tuotto-odotuksia. Erilaisia immateriaalioikeuksia ovat mm. patentit ja tavaramerkit sekä asiakaslistat, jakelukanavat sekä liikesalaisuudet. OECD työstää aineettomien oikeuksien siirtohinnoittelusta raporttia, jonka on tarkoitus päivittää OECD:n aiemmin julkaistuja ohjeita.