Hallitus julkaisi 29.4. puoliväli- ja kehysriihessä sopimansa linjaukset

Syksyn budjettiriihessä on tarkoitus sopia 100–150 miljoonan suuruisista valtiontaloutta vahvistavista veroratkaisuista. Hallituksen mukaan tarkoituksena on lisäksi päättää muista, investointeja edistävistä ja kilpailukykyä vahvistavista veromuutoksista.  Ansiotuloverotukseen tehdään vuosittaiset indeksitarkistukset, jottei verotus kiristyisi yleisen ansiotason nousun vuoksi. Yritysten verotusta ei ole tarkoitus korottaa.

Olemme keränneet tähän artikkeliin verotusta koskevia puoliväliriihen linjauksia.

Kone- ja laiteinvestointien korotetut poistot

Vuosille 2020–2023 säädetyn koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista annetun lain voimassaoloa on tarkoitus jatkaa vuosille 2024–2025. Näin ollen elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittava verovelvollinen voisi edelleen tehdä korotettuja poistoja lain soveltamisalaan kuuluvan koneen tai laitteen hankintamenosta enintään 50 prosentin poiston normaalin 25 prosentin sijaan laissa tarkemmin asetetuin edellytyksin.

Tutkimus-, kehitys- ja investointitoimintaa koskevaa kannustinta selvitetään

Hallitus asettaa myöhemmin parlamentaarisen työryhmän arvioimaan T&K-kannustinta osana tavoitetta nostaa tutkimus- ja kehittämismenot 4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä. Kannustimesta linjataan syksyn budjettiriihessä.

Yhteisö- ja osinkoverojärjestelmän rakennemuutosta selvitetään

Vuoden 2022 toukokuun loppuun mennessä selvitetään verotusmallia, jossa yhteisöverokannat eriytettäisiin yhtiöön jätetyn voiton ja yhtiöstä ulosmaksetun voiton osalta.

Metsärahastojen mahdollisuutta tehdä metsävähennys rajataan

Vuoden 2022 alusta lukien rajataan metsärahastojen oikeutta hyödyntää metsävähennystä. Samalla hallitus selvittää yhteismetsäosuuden hankintavelan koron vähennyskelpoisuutta.

Ulkomaiset rahastot ja muut verovapaat yhteisöt

Toukokuun lopulla odotetaan raporttia valtionvarainministeriön viime kesäkuussa asettamalta työryhmältä, joka on selvittänyt eräiden osinkotulojen ja kiinteistösijoituksista saatujen tulojen voittojen verotuksen uudistamista. Työryhmä on selvittänyt, olisiko mahdollista ottaa käyttöön ulkomaisten rahastojen ja muiden osinkoveroista vapautettujen yhteisöjen saamille osingoille 5 prosentin lähdevero. Hallituksen on tarkoitus esittää linjauksensa raportin ja hallitusohjelman pohjalta syksyn budjettiriihessä siten, ettei muutos kuitenkaan koskisi yleishyödyllisiä yhteisöjä.

Sama työryhmä on selvittänyt mahdollisuuksia periä ulkomaisten rahastojen ja muiden verovapaiden yhteisöjen kiinteistösijoituksista saamista voitoista kohtuullista veroa. Kehysriihen linjausten mukaan ulkomaisten rahastojen kiinteistösijoituksista saadut voitot pyritään saamaan mahdollisimman laajasti verotetuksi Suomessa. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta alkaen.

Kehysriihessä on linjattu myös, että säädösvalmistelussa olevan korkovähennysrajoituksen uudistamishankkeen yhteydessä tarkastellaan myös sitä, miten säännöstöllä voidaan tehokkaasti estää verotettavan tulon siirtäminen Suomen verotusvallan ulkopuolelle kiinteistösijoituksia hallinoivissa pääomasijoitusrakenteissa. Lainvalmistelutietojen perusteella uudistukset olisivat tulossa voimaan vuoden 2022 alusta.

Kotitalousvähennys energiaremonteissa ja kotitaloustyön ja hoiva- ja hoitotyön yhteydessä

Veroratkaisuilla pyritään tukemaan siirtymistä fossiiliseen energiaan perustuvista lämmitysjärjestelmistä ympäristöystävällisempiin tapoihin. Hallitus on tuomassa vuosille 2022–2027 väliaikaisen muutokseen kotitalousvähennykseen siten, että öljylämmityksestä luopumisen yhteydessä kotitalousvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin nykyisestä 2 250 eurosta 3 500 euroon. Samassa yhteydessä vähennyksen korvausprosenttia nostetaan 60 prosenttiin.

Tänä syksynä käynnistetään myös selvitys siitä, miten kotitalousvähennystä voitaisiin laajentaa myös muulla tavoin tukemaan kestävää kehitystä ja päästöjen vähentämistä. Selvitettävänä on muun muassa vähennyksen laajentaminen muihin energiaremontteihin ja taloyhtiön teettämiin remontteihin. Selvitys valmistuu helmikuussa 2022.

Syksyn budjettiriihessä linjataan kokeilusta, jossa kotitalousvähennyksen kotitaloustyön sekä hoiva- ja hoitotyön enimmäismäärää korotetaan merkittävästi.

Työsuhdeautot

Hybridiautojen verotusarvoa tarkistetaan luontoisetujen arvostamisperusteissa. Vastaava vähennys tehdään kaasuautojen verotusperusteisiin. Lisäksi vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvoa alennetaan 85 eurolla kuukaudessa vuosille 2022–2025. Tämä on puolet siitä, kuinka paljon täyssähköautojen verotusarvoa alennettiin vuosiksi 2021–2025.

Muita verolinjauksia

Välillisen verotuksen puolella hallitusohjelman veropoliittisten linjausten toteuttamista jatketaan. Vuosina 2022–2023 kiristetään tupakan verotusta 100 miljoonalla eurolla. Parafiinisen dieselin verotuki poistetaan vuosina 2021–2023.