Verovelvollisuuden määräytyminen on verotuksen näkökulmasta yksi keskeisimpiä ellei keskeisin selvitettävä asia. Rajat ylittävissä tilanteissa verovelvollisuuden laajuus tai verotuksellisen aseman määrittely saa entistä korostuneemman roolin. Ennen kuin voidaan ottaa kantaa esimerkiksi tulojen verotukselliseen kohteluun tai vastata siihen, miten tiettyä tuloa verotetaan, on tiedettävä tai vaihtoehtoisesti selvitettävä, mikä verovelvollisen verotuksellinen asema kyseisessä valtiossa on.

Ensi alkuun on hyvä tiedostaa, että mitään ylikansallista kansainvälistä verolakia tai normistoa ei ole olemassa, vaan kukin valtio säätää itsenäisesti omat verolakinsa. Verovelvollisuus sekä tulojen verottaminen kussakin valtiossa määräytyvät kunkin valtion oman sisäisen verolainsäädännön perusteella. Verosopimusmääräykset ja EU-oikeuden normit voivat kuitenkin rajoittaa verotusoikeutta, joka valtiolla pelkästään sen oman sisäisen lainsäädännön perusteella olisi. Mahdollisessa konfliktitilanteessa verosopimusmääräyksille ja EU-oikeuden normeille annetaan etusija suhteessa sisäiseen lainsäädäntöön (nk. lievemmän verorasituksen periaate).

Verovelvollisuuden määräytymisestä Suomessa

Suomessa on kaksi verovelvollisuusasemaa – yleinen verovelvollisuus ja rajoitettu verovelvollisuus. Verovelvollisuusasemalla on vaikutusta niin verovelvollisuuden laajuuteen, verorasitukseen kuin myös verotusmenettelyyn.

Käytännössä verovelvollisuuden laajuus näyttäytyy verotuksessa pääsäännön perusteella siten, että verovuonna Suomessa asunut luonnollinen henkilö ja kotimainen yhteisö ovat velvollisia suorittamaan veroa Suomessa maailmanlaajuisista tuloistaan (nk. asuinvaltioperiaate), kun taas verovuonna ulkomailla asunut luonnollinen henkilö ja ulkomainen yhteisö ovat rajoitetusti verovelvollisia ja velvollisia suorittamaan veroa vain Suomesta saamistaan tuloistaan (nk. lähdevaltioperiaate).

Toisin sanoen yleinen verovelvollisuus on Suomessa sidottu luonnollisten henkilöiden osalta asumiseen ja yhteisöjen osalta kotimaisuuteen. Luonnollisen henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on Suomessa varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee Suomessa yli 6 kuukauden ajan. Lisäksi Suomesta pois muuttanutta Suomen kansalaista pidetään Suomessa asuvana lähtökohtaisesti muuttovuoden ja kolmen sitä seuraavan vuoden ajan. Yhteisön kotimaisuudesta ei ole säännöksiä sisäisessä lainsäädännössä, mutta vakiintuneesti on kotimaiseksi yhteisöksi katsottu sellainen yhteisö, joka on rekisteröity Suomessa tai muuten perustettu Suomen lakien mukaan. Myös ulkomaisen yhteisön Suomessa sijaitsevaa kiinteää toimipaikkaa kohdellaan verotuksessa kuin kotimaista yhteisöä. Sen sijaan ulkomaista yhteisöä ei (ainakaan toistaiseksi) katsota kotimaiseksi tai yleisesti verovelvolliseksi sen perusteella, että sen johtopaikka sijaitsee Suomessa.

Sisäisessä lainsäädännössämme on erityissääntelyä Suomen ulkomaanedustuksessa palvelevien Suomen kansalaisten; Business Finland Oy:n, valtion tai tiettyjen kansainvälisten järjestöjen palveluksessa työskentelevien Suomen kansalaisten sekä kansainvälisten järjestöjen palveluksessa työskentelevien ulkomaalaisten ja ulkomaisten diplomaattien kuin myös Euroopan unionin henkilöstön osalta.

Verovelvollisuusaseman vaihtumisajankohdasta

Verovelvollisuusasema ei ole vuosikohtaista, vaan luonnollinen henkilö voi olla osan verovuodesta yleisesti verovelvollinen ja loppuosan rajoitetusti verovelvollinen.

Suomen kansalaisesta, joka muuttaa pysyvästi ulkomaille, tulee rajoitetusti verovelvollinen pääsääntöisesti vasta kun muuttovuosi ja kolme sitä seuraavaa vuotta ovat kuluneet. Ainoastaan tilanteessa, jossa verovelvollinen kykenee osoittamaan olennaisten siteiden Suomeen katkenneen, voi yleinen verovelvollisuus päättyä jo aiemmin.

Ulkomaan kansalaisesta tulee yleisesti verovelvollinen Suomessa saapumispäivästään alkaen, jos hänen asuntonsa ja kotinsa siirtyy Suomeen, tai jos hänen oleskelunsa Suomessa on yhtäjaksoisesti yli kuusi kuukautta. Ulkomaan kansalaisesta tulee uudestaan rajoitetusti verovelvollinen sinä päivänä, jolloin hän muuttaa pysyvästi pois Suomesta.

Ulkomainen yhteisö, jolla on kiinteä toimipaikka Suomessa, ei ole verovelvollinen Suomeen muista kuin Suomesta saamistaan tuloistaan enää sen jälkeen, kun Suomessa sijainnut kiinteä toimipaikka lakkaa olemasta.

Verotuksesta

Käytännössä verokysymystä lähdetään ratkomaan ensin sisäisen lainsäädännön kautta. Suomen verotuksen näkökulmasta ensin on selvitettävä verovelvollisen verovelvollisuusasema Suomen sisäisen lainsäädännön perusteella. Tämän jälkeen voidaan ottaa kantaa siihen, miten tiettyä tuloa verotetaan ja rajoittavatko verosopimukset tai EU-oikeus jollain tapaa Suomen verotusoikeutta.

Jos esimerkiksi tietty tulo on Suomen sisäisen verolainsäädännön perusteella verovapaata, on verotus selvä eikä tarvetta muille selvityksille yleensä ole. Sen sijaan, jos tiettyä tuloa verotetaan Suomen sisäisen verolainsäädännön perusteella, on lisäksi tarkistettava, mitä mahdolliset verosopimusmääräykset sekä mahdolliset EU-oikeuden normit sanovat, eli käytännössä tarkistaa, että rajoittavatko tai estävätkö ne Suomen verotusoikeutta.

On hyvä tiedostaa, että verosopimukset pitävät sisällään oman asuinpaikkaa/kotipaikkaa koskevat määräykset (yleensä artikla 4), joiden perusteella ratkaistaan verovelvollisen asuinvaltio verosopimusta sovellettaessa. Verosopimusmääräykset eivät määrittele tai vaikuta lainkaan siihen, onko verovelvollinen yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen Suomessa, mutta ne saattavat kuitenkin huomattavasti rajoittaa Suomen verotusoikeutta, mikäli verovelvollinen katsotaan verosopimusta sovellettaessa toisessa valtiossa asuvaksi. Nämä tilanteet tulevat vastaan kansainvälisissä tilanteissa ja selvitystyö voi muodostua huomattavan työlääksi. Usein asiantuntija-apu on tarpeen verotuksen selvittämiseksi kansainvälisissä tilanteissa.  

Fiscalesin veroasiantuntija Nico Fontanili
Nico Fontanili
Puh. +358 20 7205 474