Hyvä asiakkaamme,

Kustannustuen kolmas kierros avautui Valtiokonttorissa 27.4.2021. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia koronaepidemian vuoksi. Kustannustuen lisäksi Valtiokonttorilta voi hakea 12.5.2021 lähtien sulkemiskorvausta, joka on tarkoitettu mikro- ja pienyrityksille, joiden asiakastilat on suljettu lain tai viranomaisen määräyksestä. Lisätietoa kustannustuesta löytyy mm. kotisivuiltamme.

Muistutamme myös Verohallinnon myöntämästä lisäajasta yhteisöjen veroilmoituksia koskien. Lisäaika koskee kaikkia yhteisöjä, joiden tilikausi on päättynyt joulukuussa 2020. Uusi viimeinen jättöpäivä veroilmoituksille on 31.5.2021. Verohallinnon sivustolta löytyy tarkempaa tietoa.

Eduskunta on hyväksynyt lakiehdotuksen yhtiöiden kokousten järjestämisen lisäajasta. Osakeyhtiöt, yhdistykset, osuuskunnat sekä asunto-osakeyhtiöt saavat lisäaikaa kokousten järjestämiseen. Yhtiökokoukset, osuuskunnan kokoukset, yhdistyksen kokoukset ja muut laissa tarkoitetut vastaavat kokoukset voidaan järjestää syyskuun 2021 loppuun mennessä (30.9.2021). Kirjanpitolautakunta on myöntänyt jatkoaikaa tilinpäätöksen laatimiseen ennen 1.1.2021 päättyneiden tilikausien osalta. Kirjanpitolaista poiketen ja yhtiöjärjestyksen estämättä, tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava viimeistään 30.6.2021.

Uusi polkupyöräetu on herättänyt yrityksissä runsaasti kiinnostusta. Jos olet kiinnostunut tutustumaan tähän etuun tarkemmin, käy lukemassa siitä veroasiantuntijamme Jukka-Pekka Sirviön blogikirjoituksessa.

Kila on antanut myös uuden lausunnon liittyen tilinpäätösten sähköisiin allekirjoituksiin, joka tarkoittaa yrityksille ja tilitoimistoille hieman lisätyötä tilinpäätösprosessiin liittyen.

Lisätietoa kustannustuesta ja muista ajankohtaisista aiheista löydät alla olevista linkeistä. Kysy tarvittaessa meiltä lisää!

Toimistomme on avoinna koko kesän! Toimistomme on avoinna 1.6 – 31.8.2021 maanantaista perjantaihin klo. 9:00 – 15:00.

Ystävällisin terveisin,
Fiscales Oy

Taloushallintoliiton uutisia yrittäjille

Kustannustuen haku avautuu 17.4. - sukemiskorvaus tulossa 12.5. Lue lisää.

Opi lukemaan tilinpäätöksen tuloslaskelmaa! Lue lisää.

Verkko-osoitehuijareita liikkeellä. Lue lisää.

Osakeyhtiö: Unohtuiko edunsaajailmoituksen tekeminen kaupparekisteriin? Toimi heti! Lue lisää. 

Kiinnostuitko - ota yhteyttä

Taloushallinnon asiantuntija Johannes Vuorenpää
Johannes Vuorenpää
Puh. +358 44 716 9779