Yritysten nykyaikainen toimintaympäristö

Yritysten taloushallinto on kohdannut viime vuosina suuria muutoksia ja mullistuksia. Toimintaan ovat pysyvästi vaikuttaneet viranomaisilmoitusten sähköistyminen ja päivittäisen taloushallinnon automatisointi. Tavoitteena on luonnollisesti helpompi, tarkempi sekä luotettavampi ympäristö, jossa yhteisöt voivat hoitaa ilmoituksia sekä arkipäiväisiä talous- ja palkkahallinnon toimenpiteitä.

Vaikka yritysten säännöllisen ilmoittamisen sekä taloushallinnon tulevaisuus näyttää automatisoidulta sekä aiempaa helpommalta ainakin teoriassa, kansainvälistyminen sekä nopeasti muuttuvat toimintaympäristöt vaativat taloushallinnon asiantuntijalta entistä enemmän ja laaja-alaisempaa osaamista ja perehtymistä.

Kysymyksiä ja ongelmia tulee peruskirjanpidon sekä reskontran hoidosta aina kansainvälisen kaupan arvonlisäverokysymyksiin ja arvopaperikaupan verokäsittelyyn. Taloushallinnon asiantuntijat voivatkin olla ylpeitä omasta osaamisestaan sekä kyvystä vastata nopeisiin muutoksiin lainsäädännössä ja toimintaympäristössä. Taitavinkaan asiantuntija ei kuitenkaan voi osata kaikkea eikä kykene selvittämään ratkaisua jokaiseen ongelmaan – asiantuntija voi olla vain rajallisessa määrässä asioita kerrallaan!

Fiscales Flow – toimiva palvelukokonaisuus

Yritykset tarvitset taloushallinnossa usein vastauksia monelta asiantuntijalta – kirjanpitäjältä, palkanlaskijalta tai veroasiantuntijalta. Usein tämä tarkoittaa useamman eri palveluntarjoajan kanssa koordinointia, joka vie aikaa, resursseja ja pitkittää vastausten saamista. Osapuolten välillä vallitsee monesti epätietoisuutta ja prosessissa häviää monesti myös oleellista tietoa sekä dokumentteja.

Fiscales Flow -palvelu pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin erityisesti yrityksen ja yrittäjän näkökulmasta. Palvelun tarkoituksena on koota yhteen talous- ja palkkahallinnon sekä verotuksen osaaminen yhdeksi toimivaksi palvelukokonaisuudeksi, jonka yritys saa yhden asiantuntijan koordinoimana nopeasti ja täsmällisesti. Fiscales Flow -asiakkaalla on käytössään asiantuntijat talous- ja palkkahallinnosta sekä verotuksesta. Fiscalesin huippuammattilaiset ratkaisevat taloushallinnon eri osa-alueiden kysymykset nopeasti ja myös yhdessä ehdottavat proaktiivisesti toimenpiteitä asiakkaan parhaaksi.

Mikä tässä on niin erityistä?

Yrityksellä voi olla mitä moninaisempia tarpeita, ongelmia tai kysymyksiä. Jos tällä hetkellä tarpeita ei ole, niin jatkossa esimerkiksi sukupolvenvaihdos voi olla ajankohtainen tai yrityksellä saattaa tulla eteen monimutkaisia kansainvälisen arvonlisäverotuksen kysymyksiä. Entä jos yrittäjä haluaakin perehtyä oman ja yrityksensä verotuksen optimointiin tai ajankohtaiseksi tulee oikaisuvaatimuksen tekeminen? Ongelmat ja kysymykset voivat olla yksittäisiä esimerkiksi arvonlisäverotuksen myyntimaasäädöksen tulkitsemista yrityksen palvelumyyntiin liittyen tai ennakkoratkaisuhakemuksia tiettyyn toimenpiteeseen. Vaihtoehtoisesti edessä voi olla kokonaisia yritysrakenteen muutoksia – esimerkiksi tavoite konsernirakenteen muodostamiseen tai liiketoiminnan kehittäminen yritysostolla. Nämä kaikki hoituvat sujuvalla yhteistyöllä Fiscalesin asiantuntijoiden kanssa ilman pelkoa siitä, että muutokset jäisivät taloushallinnon puolella huomioimatta oikealla tavalla.

Näitä edellä mainittuja palveluita sekä lukuisia muita yritys pääsee hyödyntämään suoraan Fiscales Flow -palvelun kautta. Veroasiantuntijat toimivat yritykselle jo tuttujen talous- ja palkkahallinnon asiantuntijoiden kanssa yhdessä eikä ole tarvetta huolestua tiedonkulusta tai tarvittavista dokumenteista – kaikki tieto, asiakirjat sekä osaaminen kulkevat meillä talon sisällä yhden henkilön koordinoimana.

Hyödyt kustannuksissa, vaivattomuudessa ja luotettavuudessa

Luonnollisesti yrityksen tarvekartoitus sekä yrittäjän pitäminen ajan tasalla toimivat Fiscales Flow -palvelussa proaktiivisesti. Jos veroasiantuntija huomaa esimerkiksi arvonlisäverotukseen liittyvän asian, joka on otettava kirjanpidossa huomioon, tämä tieto välittyy heti yrityksen taloushallinnon asiantuntijalle. Samoin jos palkkahallinnossa herää haastavia kysymyksiä esimerkiksi henkilöstön kannustinjärjestelmistä tai optioista ja niihin liittyvistä verotuksen kysymyksistä, pystymme tarjoamaan välittömästi tarvittavan asiantuntijapalvelun asian ratkaisemiseksi.

Fiscales Flow -palvelun avulla kirjanpitäjällä on ajantasainen tieto mm. yritysjärjestelyiden ja verotukseen liittyvien toimien vaikutuksista kirjanpitoon. Yritys myös tietää jatkuvasti keneen voi ottaa yhteyttä ja prosessien kulku on toimivaa. Myös toimeksiantosopimukset ja hinnoittelu ovat selkeitä ja nopeita, koska kaikki palvelut tulevat samasta paikasta ja yritys on entuudestaan tuttu. Fiscales Flow -palvelun avulla tarvittavat toimenpiteet ja selvitykset ovat jo käynnissä siinä vaiheessa, kun ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa vasta viimeisteltäisiin toimeksiantosopimusta.

Kiinnostuitko - ota yhteyttä

Taloushallinnon asiantuntija Johannes Vuorenpää
Johannes Vuorenpää
Puh. +358 44 716 9779